Sijainti: Haminan Kesäpuisto
Suunnittelija: Arkkitehti Teiju Autio
Paljastettu: 12.05.2017

Patsashankkeen toteuttaja: Kymenseudun Lottaperinneyhdistys ry

Suomessa on tällä hetkellä ( 2018 ) 28 Lottaperinneyhdistystä, joissa yhteensä noin 4400 jäsentä. Lottaperinneyhdistysten kattojärjestönä toimii Suomen Lottaperinneliitto ry.

Suomeen perustettiin valtakunnallinen naisten vapaaehtoinen ja puolueisiin sitoutumaton keskusjärjestö, Lotta Svärd, vuonna 1921. Alusta alkaen järjestö nautti suurta suosiota ja sillä oli oma koulutuskeskus sekä nuorisotoimintaa ns. pikkulottien puitteissa.

Sotiemme 1939 – 1944 aikana lotat olivat ensiarvoisen tärkeä osa Suomen puolustusta. He olivat mukana hoitamassa poikkeusoloissa välttämättömiä huollollisia tehtäviä niin sotatoimialueella kuin kotirintamallakin. Vuonna 1944 oli lottia n. 232000 ja heistä n. 30 000 työskenteli sotatoimialueella viestintä, ilmavalvonta, lääkintä, varustehuolto, muonitus jne tehtävissä mahdollistaen 100 000 miehen osallistumisen varsinaisiin sotatoimiin rintamilla. Sotiemme aikana lottia menehtyi sotavammoihin n. 700 ja rintamaolosuhteissa n. 300.
On arvioitu, että lottien työpanos yksin jatkosodan aikana oli n, 20 miljoonaa työpäivää, josta sotatoimialueella n. 11 miljoonaa.

Lotta Svärd järjestö herätti laajaa huomiota ulkomailla ja vastaavia perustettiinkin kaikkiin Skandinavian ja Baltian maihin. Lotat saivat myös toiminta-avustuksia laajalti eri maista aina Australiaa ja Amerikkaa myöten.
Jatkosodan päätyttyä liittoutuneiden asettama valvontakomissio lakkautti Lotta Svärd – järjestön Neuvostoliiton vaatimuksesta 23.11.1944. Lottien toimintaa jatkamaan perustettiin Suomen Naisten Huoltosäätiö, jonka toiminta-ajatuksena oli naisten, lasten ja perheiden avustaminen jsekä lottaperinteen vaaliminen. Huoltosäätiön työtä jatkamaan ja lottaperinteestä huolehtimaan syntyi Suomen Lottaperinneliitto 30.1.1992.

Haminan-Vehkalahden alueella lottien hoitamia ilmavalvontatorneja sijaitsi mm. Rakilan, Neuvottoman ja Metsäkylän alueella. Rakilassa Rakinvuorella sijainneen tornin sekä Metsäkylän Huovarinmäellä sijainneiden tornien paikalle on rakennettu muistokivi laattoineen.

Pin It on Pinterest